Tarinani ja perheestäni

 

Saran perhe

 

Lappilaista tekoa.

 

Olen Sara Johanna Tuisku, 36-vuotias luokanopettaja. Minulla on perhe, johon kuuluvat mieheni ja kaksi lastamme. Olen lappilaista tekoa eli syntynyt ja kasvanut Lapissa. Olen saanut mahdollisuuden matkustaa ja viedä Lapin viestiä mukanani ympäri maailmaa silloisen harrastukseni kansantanssin kautta. Lapissa on juuret ja sydän. Lappilaista tekoa tarkoittaa minulle rohkeutta, rehellisyyttä, sitkeyttä ja lämmintä sydäntä.

 

Olen kasvanut yrittäjäperheessä ja yrittämisen ja työntekemisen asiat ovat minulle tärkeitä. Olen tehnyt nuoresta pitäen erilaisia töitä ja minut on kasvatettu arvostamaan kaikkea työtä. Ensimmäinen kesätyöni oli kun perustimme serkkujani kanssa kaupungin keskustaan lättykahvilan. Kesä meni lättyjä paistellessa, kun muuta kesätyötä ei tuolloin ollut. Olen tehnyt erilaisia töitä 14-vuotiaasta lähtien; kaupassa, hampurilaisravintolassa, tanssinut ammattilaisena tanssiteatteri Rimpparemmissä, tehnyt töitä koulunkäynninohjaajana ja viimeisimmät vuodet luokanopettajana. Katson että työn tarjoaminen ja tekeminen tulee saada kannattavaksi, vain siten saamme säilytettyä tasa-arvoisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan.

Olen perustanut nuorena perheeni, opiskellut ja ollut työelämässä. Olen hoitanut lapsiani kotona neljän vuoden ajan ja arvostan todella kotiäitien työtä. Tiedän, miten haastavaa arki perheellisillä on. Toivon että Suomessa katsottaisiin mallia työelämän joustavuudesta esimerkiksi naapurimaastamme Ruotsista. Siten että perhe ja työ olisi helpommin yhdistettävissä.

Luonto ja liikunta ovat minulle tärkeitä asioita. Marjastus, sienestys ja metsässä kulkeminen ovat parasta mitä tiedän. Olen metsästysseuran jäsen.

Uskon vahvasti, että koulutus ja sivistys on avain yhteiskunnan hyvinvointiin ja menestykseen. Olen ylpeä saadessani kertoa olevani opettaja. Haluan että Suomi tunnetaan jatkossakin maana, joka tarjoaa perusopetuksen ja mahdollisuuden kouluttautua ilman että vanhempien varallisuus asiaan vaikuttaa. Haluan jatkuvasti kehittää myös itseäni. Opiskelen hallintotiedettä avoimessa yliopistossa ja yhteiskuntatieteen näkökulmasta olen aloittelemassa väitöskirjaani.

Suomalaisuus ja Lappilaisuus ovat minulle kunnia-asioita. Olen ylpeä saadessani sanoa, että olen suora ja rehellinen pohjoisen pakkasissa sitkeäksi kasvanut nainen. Haluan tuoda politiikkaan lisää avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja suoruutta. Eduskunta on kansalaisien etujen ajamista varten, ei poliittisten puolueiden oman edun tavoitteluun tarkoitettu taisteluareena.

Näistä lähtökohdista olen tarjoutunut kansanedustajaehdokkaaksi vakaasti uskoen, että kovalla, rehellisellä työllä omiin arvoihini tukeutuen pystyn vastaamaan tehtävän haasteeseen. Tule siis juttelemaan tapaamisissa, seuraa kalenteriani, pidä yhteyttä sosiaalisen median kautta tai laita minulle sähköpostia. Kerro minulle mitä pidät tärkeänä, mihin pitää keskittyä ja mikä on hyvin. Vain siten pystymme yhteistyöllä eteenpäin katsoen rakentamaan yhteistä kotimaatamme.

 

Ollaan yhteyksissä,